Siirry suoraan sisältöön

Helsingin kierrätyskeskus

Tietoa kierrätyskeskuksesta

Helsingin kierrätyskeskus on aarteita täynnä

Kierrätyskeskus on paikka, jossa tehdään löytöjä, koetaan onnistumisen hetkiä ja helpotuksen huokauksia. Onko ollut tarpeen löytää sopiva talvitakki, mutta rahaa ei vain ole riittävästi? On mahtava tunne, kun kierrättämällä löytyykin juuri sopiva ja vielä juuri sopivaan hintaan. Puhumattakaan, mitä hienoja vaikutuksia sillä on rakkaalle planeetallemme. Tällaisten keskuksien yhteydessä on usein myös kierrätyspiste, jonne voi samalla reissullaan pudottaa lajittelemansa kotitalousjätteet. Kaksi kärpästä samalla iskulla, mikäpä olisi sen parempaa. Paikka toimii helpotuksen lähteenä myös toisinpäin. Joku saattaa tuskailla, kun ylimääräisiä esineitä kertyy omaan kotiin, eikä niille keksi mitään paikkaa tai käyttöä. Tällöin esineiden pois lahjoittaminen voi olla juuri sitä, mitä kaivattiin.

Helsingin kierrätyskeskus tarjoaa myös hyvää palvelua lahjoittajille. Noutopalvelu, nimeltään Helpponouto, tulee hakemaan suoraan kotoasi ylimääräiset tavarasi. Muuta ei tarvitse tehdä, kuin listata noudettavat tavarat tai ilmoittaa millainen tila pitää tyhjentää ja pääkaupungin kierrätyskeskus hoitaa loput.

Vaatteet Helsingin kierrätyskeskuksessa
Helsingin kierrätyskeskuksessa vaatteita myynnissä
Tarjonta

Pääkaupungin kierrätyskeskus tarjoaa monenlaista kodin esineistöä

Tervetulleita esineitä ovat esimerkiksi vaatteet, kodin tekstiilit, kodin pientavarat, huonekalut, elektroniikka ja polkupyörät. Kannattaa olla yhteydessä ja kysyä, jos epäilyttää, sopivatko omat esineet lahjoitukseen. Kaiken tulee olla kuitenkin puhdasta ja siistiä. Henkilökunta huolehtii siitä, että tavaran lahjoittaminen sujuu iloisesti ja asiallisesti.

He myös käyvät läpi kaikki lahjoitukset, ennen kuin ne menevät myyntiin. Näin ostajakin voi selata esineitä huolettomammin, vaikkakin on silti hyvä myös itse käydä harkitsemansa tuote läpi tarkalla silmällä ennen ostopäätöstä. Palautusoikeutta tuotteissa ei ole, joten tarkkana on hyvä olla välttyäkseen harmilta. Valikoima on kuitenkin hyvin monipuolista ja löytöjä tekee helposti, jopa verkkokaupan puolella.

Sijainti

Useita eri kauppoja ympäri pääkaupunkiseutua

Pääkaupunkiseutu on melkoisen suuri alue, joten kauppojakin on paljon ympäriinsä. Ihmisten on helpompi saapua paikalle, kun ei tarvitse matkustaa koko Helsingin läpi saavuttaakseen kohteensa. Ja lahjoitusten selvittely vain yhdessä kohteessa, olisi valtava urakka. Myymälöitä löytyy esimerkiksi Oulunkylästä, Kontulasta ja Nihtisillasta, jossa onkin aivan tavaratalon täydeltä mahdollisuuksia.

Niin tavaratori kuin kierrätyskeskuskin toimivat vahvasti luonnon ja ympäristön puolesta. Tavoitteena on vähentää luonnonvarojen käyttöä, lisätä ympäristötietoisuutta sekä saada lisää ihmisiä osallistumaan ja kiinnostumaan aiheesta. Nykyään siis säästäminen ei välttämättä olekaan se pääsyy, miksi käytetään kierrätystavaraa, vaan syyt piilevät näissä tärkeissä asioissa. Joskaan ei rahan säästäminen koskaan pahastakaan ole.

Helsingin kierrätyskeskus toimii laajalla alueella

Helsingin kierrätyskeskus on toiminut jo vuosikymmenien ajan ja laajentanut toimintaansa pikkuhiljaa. Seitsemän kierrätysmyymälää, kaksi tavarataloa sekä verkkokauppa, joka toimii valtakunnallisesti, takaavat palvelun olevan saatavilla kaikille Suomessa asuville. Kierrätyskeskus tarjoaa myös ympäristökoulutusta sekä -konsultointia pääkaupunkiseudulla niin asukkaille kuin yrityksillekin. He pyrkivät siihen, että mahdollisimman moni innostuisi kierrätyksestä ja haluaisi noudattaa suosituksia. He myös käyttävät keskuksien tuomat voitot paikalliseen ympäristötyöhön ja työllistämiseen.

Oppitunteja järjestetään kouluissakin, myös esiopetuksen puolella. Päiväkodeillekin on omanlaisensa tunnit olemassa. Kierrätyspiste tulee lapsille varmasti tutuksi tällaisilla tunneilla ja he voivat sitten auttaa myös vanhempiaan kierrättämään kotona paremmin. Joskus kierrätys voi tuntua vaivalloiselta, mutta oikeanlaisen systeemin luotuaan, ei se oikeastaan ole. Matkallaan muille asioille voi sitten tipauttaa kierrätyksen tulokset niille varattuihin pisteisiin.